![]() |
![]() |
![]() |
|
Hanna
Pakarinen: Stronger -albumin arvosteluita
|
|
Seeprassa:
Trukkikuskin paluu. Lappeenrannan oma Idols-Hanna on edennyt urallaan jo siihen pisteeseen, että vuorossa on toinen täyspitkä albumi.Yleensä juuri toinen tai kolmas levy on ollut näille tv-formaateista nousseille artisteille se kompastuskivi. Pakarisen laulukieli pysyy edelleen englanti, mikä on vain hyvä. Eipä tarvitse kuunnella Risto Asikaisen ja kumppaneiden mää/Pää/jää/Tää/sää -höpöhöpöriimejä. Sinkkuvalinnaksi päätynyt Stronger Without You kuulostaa pitkälti jenkki-idolikollega Kelly Clarksonilta. Kappalemateriaalissa on pelattu varman päälle ja tarttuvuutta löytyy jokaisesta kappaleesta. Poppaavat kappaleet saavat rinnalleen Pakarisen omalaatuisen äänen, joka on selvästi kehittynnyt aktiivisen keikkailun myötä. Erinomainen esimerkki tästä on Wasted, joka alkaa samaan tyyliin kuin Madonnan Frozen, mutta paisuu minuuttien myötä Bon Joville ominaiseen paatosteluun. Hieman yllättäen mukaan levylle on ympätty Run-biisi, joka löytyi jo When I Become Me-detyytiltä. Tuoreempi Run on edeltäjäänsä rauhallisempi tulkinta. Strongerista ei miksikään klassikoksi ole. Kuitenkin se osoittaa, että kaikki tv-formaateista alkunsa saaneet viritelmät eivät lopahda ensimmäisen levyn jälkeen. Kehitystä on tapahtunut jopa yllättävän paljon. |