|
Idols
ehdokkaat Helsingin Stockmannilla jakamassa nimikirjoituksia lauantaina
3.1. klo 14 lähtien. Paikka on Argoshalli, 5 kerroksessa. Tähän
vielä odotetaan huomisen aikana varmistusta, mutta eiköhän
tuo ole fakta!
>>>271203>>>
Hanna jatkaa myös ensi vuoden puolella Idols-finaaleissa Antti
Tuiskun ja
Jani Wickholmin kanssa. Ensi perjantain teema on suomipop /-rock ja
finnhits. Joten nyt päästään kuulemaan Hannan kovasti
odotettu "suomibiisi". Sitten vaan keskustelupalstalle
arvuuttelemaan mitä kukakin esittää.
Finalistit
viettävät ansaittua lepoviikonloppua Levillä. Tokkopa
tuo ihan lomaa kuitenkaan on, varmasti sielläkin on kamerat mukana
seuraamassa "vapaa-aikaa"?
Mainittakoon,
että eilisestä finalistista sain oikein mukavia kuvia lavalta
ja
haastatteluista. Ensimmäiset kuvat laitan luultavammin esille 10.1.,
joten siitä päivästä lähtien alkaa kuviakin
löytymään enemmänkin näiltä sivuilta.
>>>261203<<<
Kaikkein tiukin finaali tähän mennessä tänä
iltana tulossa. Esittävätkö jokainen kaksi biisiä
vai onko jotain muita yllätyksiä tulossa? Hanna esiintyy kolmantena.
Tällä viikolla Jani aloittaa. Uskoisin Janin olevan tänään
erittäin kova, taitaa olla sopiva teema hänelle. Tutustu Janin
sivuihin osoitteessa www.jaywiima.net. Ja muista äänestää
omaa suosikkiasi, äänestysohjeet.
Nautittavaa iltaa kaikille Idols faneille ja tsemppiä kilpailijoille.
>>>201203<<<
Näinhän siinä kävi, että Hanna jatkaa upeita
esityksiään ja on vahvasti mukana Idols-finaaleissa tulevaisuudessakin.
Seuraava suora lähetys on ensi viikon perjantaina. Jäljellä
ovat Hannan lisäksi Jani, Antti ja Christian. Yksi putoaa jälleen
ensi kerralla pois. Ensi kerralla biisit tulee valita musikaali- ja
elokuvasävelmien joukosta.
CHAT,
nyt sivuilla myös mahdollisuus chattaillä. Yritetään
koota porukka aina silloin tällöin yhteen. Ehdotan ensimmäistä
"tapaamista" lauantaina 20.12. klo 15 ja toinen voisi olla
heti sunnuntaina Idols extran jälkeen! Klikkaa chattiin.
Suuri
kiitos kaikille sivuilla kävijöille, laskuri on nyt ollut
tasan 24 tuntia ja
kävijöitä sivuilla uskomattomat 888! Wow, meitä
on paljon.
>>>171203<<<
Sivuille lisätty muutama kuva Hannasta ja Janista maanantaisesta
TSH:sta
kutsuensi-illasta Helsingin Tennispalatsilta. Onko sinulla Hannasta
kuvia?
Jos niin ota yhteyttä,
niin laitetaan parhaat tänne kaikkien nähtäville.
Liity
Hannaposti listalle, sen kautta voit jutella toisten Hanna fanien kanssa,
listan kautta voit itse tai joku muu voi lähettää esim.
infoa jostain tulevasta tapahtumasta, sivujen päivityksestä,
kilpailuita, infoa tulevista keikoista jne. Sivulla lisäksi Hannan
postiosoite ja bannereita jne.! Klik.
>>>161203<<<
Sekä Iltalehdessä
(käyttäjänimi: fanisivut ja salasana: salasana) että
Ilta Sanomissa juttua Idolseista TSH:sta kutsuensi-illassa.
>>>151203<<<
Viisi finalistia Taru sormusten herrasta kutsuensi-illassa.
Saapuivat paikalle
limusiinilla ja jakoivat hetken aikaa nimikirjoituksia. Lisäksi
Tennispalatsilla
pidettiin lehdistötilaisuus.
Ensimmäisiä
negatiivisia lausuntoja lehtiin. Antti Tuisku kritisoi tuomareiden lausuntoja
laulutaidoistaan tämän päivän iltapäivälehdessä.
>>>141203<<<
Subtv:n Idols Extrassa juttua siitä,
kun finalistit muuttivat samaan asuntoon. Missä asunto on, se on
salaisuus.
>>>131203<<<
Ensimmäinen Idols-finaali takana. Hanna
jatkaa kuten myös Jani Wickholm,
Victoria Shuudifonya, Christian Forss ja Antti Tuisku. Anniina Karjalainen
ja Sonja Nurmela putosivat jatkosta. Hanna esitti Bon Jovin 'Wanted
dead or alive' kappaleen.
>>>121203<<<
Radio NRJ:llä sai ensiesityksen Idols-finalistien
yhteisbiisi "Tuulet puhaltaa". Biisi tullaan julkaisemaan
tammikuun 9. päivänä. Kokoelmalla on jokaiselta finalistilta
kaksi kappaletta sekä em. yhteisbiisi.
>>>101203<<<
Tämän viikon perjantaina ensimmäinen
Idols-finaali. Mukana seitsemän
finalistia, joista kaksi vähiten ääniä saavat putoavat
pois jatkosta. Paikalla
yleisöä n. 1000 henkeä ja miljoona katsojaa kotikatsomoissa.
>>>091203<<<
Suosikin Idols -lehti ilmestynyt.
|