![]() |
||
|
|
|
• Christan fiilistely Hannan keikoista lisätty sivuille. Eilinen NRJ Live oli upea lopetus tälle vuodelle. Muutama ns. hardcore fani oli päässyt paikalle ja voisi sanoa onneksi. Keskiverto NRJ -kuuntelijalle ei tilaisuus välttämättä merkinnyt samaa kuin meille, jotka olemme muutenkin pyhittäneet vuoden 2004 reissaamiseen Hannan perässä pitkin Suomea ja välillä jopa sen ulkopuolella. Hanna esitti neljä kappaletta, kaksi ensimmäistä tulivat suorana radiosta. Biisit järjestyksessä When I Become Me, jonka Hanna omisti äidilleen, joka ajeli autolla jossain päin Suomea, How Can I Miss You.. jonka jälkeen niin Hanna kuin yleisökin rentoutui huomattavasti, kun "päästiin pois" suorasta lähetyksestä. Kolmanneksi saatiin kuulla uusi biisi Here I Am, joka oli juhlaa kuulla akustisena versiona. Upea biisi niin bändin kuin akustisella kitaralla säestettynä. Lopuksi kuultiin Love Is Like A Song. Eipä me tietysti siihen luovutettu vaan "vaadittiin" lisää, Riku (kitaristi) oli heti mukana juonessa ja nopeasti Hanna palasi "lavalle" ja jäi ihmettelemään, että mitäs tässä nyt sitten esitetään. Heitin siihen, Basket case -biisin.. se olisi ehkä hauskinta kuulla akustisena versiona, kun normaalisti keikoilla se on lähinnä punkkia, huomattavasti rankemminhan Hanna biisin esittää kuin mitä Green Dayn levyversio biisistä on. Näin saimme kuulla Basket casen, jota myös Hanna ja Riku ensimmäistä kertaa nähtävästi soittivat akustisesti. Oli muuten hulvaton versio ja Hanna oli aivan loistavalla fiiliksellä ja vitsaili koko ajan. Hemmetti vieköön - upeeta! (22.12.04)
• Kiitos kaikille, jotka olette viimeisen vuoden aikana täällä sivuilla käyneet. Laskuri näyttää luvuksi 366 896 latausta, se on paljon ja siihen on tarvittu enemmän kuin 10 tosi aktiivista fania ;) En tiedä miten pysytään samassa tahdissa myös seuraavana vuotena, mutta yritetään. Musiikki ainakin sen kuin paranee kuten myös Hannan laulu & keikkameininki. Toivottavasti myös mielenkiinto Hannaa kohtaan jatkuu yhtä suurena ja miksei vähän suurempanakin. On tää vaan hienoa, on meillä upea artisti fanitettavana. Kiitos Hanna tästä ensimmäisestä vuodesta.. näitä tulee vielä paljon lisää :) (13.12.04) • Hannamusic täyttää 1 vuoden tänään! Vuosi sitten oli ensimmäinen Idols -finaali, jossa Hannan näin ensimmäistä kertaa ja samana päivänä avasin fanisivut. Muistellaan vuoden takaista iltaa vaikka kuvan muodossa :)
Lisää voi muistella 1. Idols -finaalia täällä. (12.12.04) • Emmun keikkaraportti M/S Romantikan, Äänekosken ja Lappeenrannan keikoista muutamalla mun kuvalla höystettynä täällä. JaMaNu jälleen ahkeroi ja keikkaraporttia niin Vaasan kuin myös M/S Romantikalta. Kiitoksia kirjoittajille jälleen kerran ja muutkin fanit, mielelläni otan keikkaraportteja vastaan sivuille, niitä on tosi mukava lukea kuvilla tai ilman! Uusi gallup lisätty sivuille, tulevaisuudessa gallup on aina tuossa yläpalkissa niin se näkyy paremmin :) Muistathan Hannamusic bannerit, taustakuvat ja avatarit. (10.12.04) • Ansqun keikkaraportti Äänekosken ja Lappeenrannan keikoilta lisätty. Ainakin tulevalla Tapiola Gardenin keikalla myydään jälleen t-paitoja ja kasseja. Uutuutena ovat nyt myös nimmareilla varustetut cd-levyt, joten jos keikalle tulette niin varatkaa rahaa niin saatte pukin konttiin nimmarilevyn mukaan! On myös tulossa uutta Hanna vaatetta, ehkä jo Tapiolaan, siitä sitten enemmän kun saavat Hannan shoppiin uutuuden myyntiin! (8.12.04) • JaMaNun Tampereen & Kankaanpään keikkaraportti täällä ja Lauran M/S Romantikan raportti löytyy täältä. Hannan kotisivuilla (www.hanna-pakarinen.com) ongelmia foorumissa, tilanne on kerrottu eteenpäin ja asiaa korjataan. Malttia. Siihen saakka pahimmat hädät voi käydä vuodattamassa vaikka Hannamusicin foorumilla (jos se sattuu toimimaan). (7.12.04) • Eilisellä Lappeenrannan Doriksen keikalla kuultiin ensimmäistä kertaa uusi kappale Here I am. Muutamat ovat sanoneet, että kappaleen fiilis on samanlainen kuin Love's Run Over Me biisissä. Erittäin vahva rokkiballadi, toivottavasti pysyy keikkasetissä eikä piilotella kevääseen saakka. Lisäksi eilen soitettiin itsenäisyyspäivän kunniaksi Popedan Repe ja Lissu -kappale Svoboda -levyltä. Aivan hulvaton biisi ja oli hauska kuulla Hannan laulua suomeksi. Repe ja Lissu ei ehkä pysy setissä, mutta se kyllä pitää hyvillä bailukeikoilla ehdottomasti ottaa yllärinä mukaan.. siihen se sopii hyvin Don't Hang Upin, Superheron ja Summer of 69 biisien sekaan :) Uusi keikka: 12.02.2005 Kemi, Hullu Pohjola, joka tarkoittaa että Tornion keikka on peruuntunut tuolta illalta! (6.12.04) • Mistä kappaleesta uusi single -kilpailu on päättynyt.Voittajaksi tässä leikkimielisessä kilpailussa äänestettiin 26% Run (Superhero 20% ja Sorry 17%). Äänestäneiden kesken arvottiin pääpalkintona Fearless -single nimikirjoituksella & nimmarikortti, jonka voitti Jenni, Kauhavalta! Onneksi olkoon. Lisäksi lohdutuspalkintona kaksi Hannan nimmarikorttia menevät Hennalle Punkaharjulle ja Hannalle Jokelaan. Onnittelut kaikille voittajille! (1.12.04) |