Kiss of Life soi KissFM:llä
Ensimmäisenä Hannan singleä alkoi soittamaan KissFM. Biisi kuultiin ensimmäistä kertaa KissFM:n top30-listan uutuutena maanantaina 30.5. Listalle biisi nousee tänään, monenneksi sen kertoo tämän illan top30-lista alkaen klo 19:00.

Kiss of Life -biisistä sinkku
Hannan ensimmäinen lohkaisu syksyllä ilmestyvältä levyltä on biisi nimeltä Kiss of Life (henkilökohtainen suosikkini Hannan jo keikalla kuulluista biiseistä). Kiss of Life (KoL) alkaa soimaan radioissa ensi viikolla, muista toivoa biisiä jokaisella asemalla - linkit tuossa vasemmalla.

Kaksi marjaa -kilpailu päättynyt
Tällä kertaa onnetar valitsi voittajaksi: nassepossun, joka saa Hannan Heaven singlen + nimmarikortin ja Tiia2 voitti itselleen Hannan nimmarikortin. Palkinnot postitetaan kesäkuun puolessa välissä! Onnittelut voittajille ja kuvat voi käydä katsomassa täällä.

Tornio ja Haapajärvi infoa
Keikat osiossa infoa, mistä saa liput ennakkoon, alkamisajat jne.

Hanna Kotkassa
Tiedoksi, että Kotkan keikka ei ole BePopissa vaan Amarillossa 23.9.05.

Hannan haastattelu
Suuri kiitos digikanava The Voicen henkilökunnalle, jotka mahdollistivat Hannan huhtikuun lopussa antaman haastattelun laittamisen Hannamusiciin. Video on n. 15 minuuttia pitkä ja kooltaan n. 36 megaa, haastattelut ovat jaettu 4 osaan. Haastattelu: Vappu Pimiä, kuvaaja: Markku Pelkonen, leikkaaja: Maria Haipus ja tuottaja: Johanna Liikkanen. Haastattelun voit ladata tästä. Ongelmia videon katsomisen kanssa? Jos niin lataa divX tästä.

Käy kurkkaamassa The Voicen nettisivut ->

Uusia kuvia
Vihdoinkin Romantikan kuvat lisätty sivuille.

Uusia kuvia
Kuvia Forssan Delta-auton minikeikalta 14.5. ja vierailusta Popedan vieraana Tavastialla 5.5.

Uusia keikkoja
03.09.05 Oulu, 17.09.05 Kalajoki, Ravintola Dyyni (K-18), 12.10.05 Hyvinkää, Hyvinkää-sali (S) & 21.10.05 Oulu, Ravintola Foxia (K-18).

Hanna rokkasi Featuring -klubilla
Hanna esiintyi eilen Tampereen Henry's Pubin joka sunnuntaisella Featuring klubilla Sledge -bändin vierailevana solistina. Setissä kuultiin biisejä, joita kuullaan myös Hannan omilla keikoilla kuten Green Dayn Basket Case, U2:n Beautiful Day, mutta lisäksi kappaleita oli mm. Alice Cooperilta, Nine Inch Nailsiltä, Zen Cafélta, Lambretalta, George Michaelilta, No Doubtilta, Heartilta jne. Musiikki huomattavasti rankempaa kuin mitä normaalisti Hannan omilla keikoilla olemme kuulleet. Cover-keikoilla toki kuullaakin usein artistin omia suosikkeja ei välttämättä musiikkia, jota itse haluaisi esittää. Hieno ilta jälleen Hannan ÄÄNEN parissa, oli upeeta kuulla Hannalta räväkämpää laulua, lisää tallaisia keikkoja.

Hanna lauantaina Kirkkonummella
Vihdoinkin varmistui tulevan lauantain Bonusmessujen esiintyminen eli kyseessä on ihan täysipitkä "oikea" keikka eikä parin biisin veto. Joten kaikki paikalle, ei ole ikärajaa. Keikka alkanee n. 16, mutta suosittelen tulemaan jo 15 :)

Pari linkkiä
Infoa Hannan autosta ja sponssisopimuksesta ja Viikkosavon haastattelu Hannasta maaliskuulta 05.

Hanna Kaivopuistoon
Hanna esiintyy 12.6. Helsingin Kaivopuiston vuosittaisessa ilmaisessa konsertissa. Konsertin muita esiintyjiä ovat mm. Maija Vilkkumaa, The 69 Eyes, Indica, Technicolor, LAB sekä ranskalainen K-Maro. Lisää esiintyjiä varmistuu lähempänä kesäkuuta. Bileet järjestää kuten yleensäkin NRJ.

Fanit esittäytyvät
Hannan foorumilla tuli monesti eteen tilanne, että porukka oli samoilla keikoilla, mutta eivät tunteneet toisiaan ulkonäöltä. Siitä lähti idea, että tehdään faneille oma galleria, jonka kautta joku voisi toisensa keikoillakin tunnistaakin. Osallistu projektiin :)

Hanna ei esiinny Imatralla
Poiketen aikaisemmasta Imatran Rock the riverin infosta niin nyt ei Hannaa enää löydy festareiden kotisivujen esiintyjäluettelosta.

Uusia avatareja
Ansq lähetti uusia avatareja ja lisäksi muutama uusi osallistuja kaksi marjaa -kilpailuun.

Uusi keikka
01.07.05 Heinävesi, Tulenliekki (myös alle 18v. alue).

Uusi gallup
Hannan nimikirjoituksia galluppiin osallistujilla oli ja ei ollut lähes yhtä paljon, katso tulokset. Uusi gallup, pitäisikö Hannan panostaa ulkomaihin, pysyä kokonaan Suomessa ja unohtaa muut maat vai kokeilla, josko nappaisi mutta kuitenkin panostaa myös Suomen keikkoihin.. galluppiin.

Tampereen keikan ikäraja
Tampereen Featuring-klubin ikäraja on 18-vuotta, mutta kaikkien "alaikäisten pitää" laittaa viestiä viim. 10.5. h-p.comin foorumin Hanszki -nimimerkille niin teidät ilmoitetaan etukäteen tuleviksi, muuten voi olla hankalampaa sisälle päästä alle 22-vuotiaana!

Uusia kuvia
Kuvia viime viikonlopun Kauhajoen Krouvin keikalta täällä.

Kaksi marjaa -kilpailu
Muuta kuva lisättynä Kaksi marjaa -kilpailusivulle. Vielä ehtii osallistumaan!

Hanna Forssaan
Hanna esiintyy muutaman kappaleen verran Forssan Delta -autossa lauantaina 14.5. alkaen n. 12:00. Siellä myös nimikirjoitusten jakoa, joten kaikkia paikalle moikkaamaan Hannaa!

Hannasta Miss Pop 2005
Hanna voitti Stara.fi -lehden äänestyksen ja on näin valittu vuoden Miss Popiksi, näin ollen viime vuoden hopeasija vaihtui nyt kultaiseksi.

Hanna Tampereelle Featuring-klubille
Ainutlaatuinen mahdollisuus kuulla Hannalta täysin erilainen keikka kuin normaalisti. Hanna esiintyy Tampereella Henry's Pubin Featuring-klubilla. Tällä joka sunnuntaisella klubilla on aina joku vierailija, joka laulaa jonkun "bilebändin" vieraana. Hanna Henry's Pubissa sunnuntaina 15.5., ikäraja 22 vuotta (kysytään vielä faniystävällisempää ikärajaa Henkasta, porukassa on voimaa ;) Show time n. 00.00. Ja vielä mielenkiintoisemmaksi illan tekee se, että Hanna on itse valinnut esittämänsä biisit..

Uusi keikka
2.7. Kiuruveden jäähalli ja eiköhän tuo ole sallittu keikka. Lisää tuosta myöhemmin ja jos joku tietää tuosta jotain niin saa laittaa infoa vaikka vieraskirjan kautta.

Lappeenranta festivals la 16.7.
LPRF:n sivut ilmoittavat Hannan kanssa samana päivänä esiintyjiksi aikaisemmin ilmoitetun Dingon lisäksi Technicolourin, Apulannan ja Poets of the Fallin. Arvio on, että tuona lauantaina on sekä päivä- että iltakonsertti, kun bändejä on noin monta, mutta tästä ei ole mitään oikeata infoa kunhan epäilen. Odottakaamme varmistuksia, nuo bändit kuitenkin sinä päivänä festareilla esiintyvät.

Uusi keikka
03.06. Nokia, Kylpylähotelli Eden
.

Hanna tv:ssä pe 22.4.
Hannan haastattelu digikanava Voicella perjantaina 22.4. Planet Voice -ohjelmassa. Ohjelma alkaa klo 15:00, ja Hannan haastattelut näytetään siinä. Ensimmäinen osa tulee n. 15:30 (kannattaa kääntää ajoissa kanavalle) ja sen jälkeen puolen tunnin välein seuraava osa. Haastattelu tulee uusintana seuraavana maanantaina klo 7-10.

Taustakuva
Fiilikset niin korkealla Nosturin keikasta, jotain piti tehdä.. Yksi taustakuva - olkaa hyvä.


Kuvia Nosturista
Muutama kuva tosin valitettavan pieninä versioina, mutta vähän esimakua kuitenkin tulevista kuvista tuolta todella upealta keikalta, joka villitsi Hannan fanit totaalisesti. Yksi ehdottomasti parhaista keikoista Hannalta ja mikä sen sopivampi paikka kuin Nosturi, jossa Hannan foorumin aktiivit olivat tosi hyvin edustettuina. Upea ilta. Kiitos Hanna ja bändi. Yksi uusi biisikin kuultiin, oliskohan ollut We don't speak.. muisti pettää :D Eli kuultu on nyt 3 mahdollisesti uutta biisiä tulevalta levyltä. Vaikuttaa erinomaiselta.. mutta vinkkinä, että sen Here I Am Alone kappaleen saisi kyllä jo purkittaa ettei tule ikäviä yllätyksiä levyä ostaessa ;) Nosturin kuvia täällä.

Chat
Chat jälleen toiminnassa, joten sinne roikkumaan, jos vaikka joku toinenkin sattuisi linjoille samaan aikaan. HUOM! Hanna ei osallistu chatteihin! Chattailemaan.

Kaksi marjaa -kilpailu
Muutama kuva on jo tullut kilpailuun, laitan niitä aina silloin tällöin esille niin saadaan nauttia fanien hienoista ilmeistä ;) Nauttikaa.

Muutamia kuvia
NRJ:n Miian ottamia kuvia NRJ Livestä ja Hannan taustajoukkojen kuvia meistä faneista (kuvat otettu viime syksynä Juvan keikkojen jälkeen n. 03 yöllä) =)

Bongaa Hanna
Lisätty Lauran lähettämä kuva "Hannaveneestä". Oletko bongannut jonkun kadun, kaupan, merkin, jossa nimi Hanna esiintyy? Jos niin ota kuva ja lähetä sähköpostilla mulle tai laita tulemaan yhteiskuvasi Hannan kanssa. Bongaa Hanna -osio.

Misspop 2005 äänestys
Viime vuonna Hanna hävisi Tiktakin Petralla pari prosenttia.. tänä vuonna ei käy niin :) Käy äänestämässä.

Ja taas.. lisää keikkoja
01.09. Joensuun Bepop, 02.09. Kurikan Pitkä-Jussi ja 09.09. Keuruu, Koulukeskus (S). Kesäkuun Jyväskylän Scandic keikan ikäraja on 20-vuotta.

Nosturin aikataulu
Jerkstars aloittaa kello 22:00 ja Hanna klo 23:00, joten varautukaa, että pääsette Nosturista pois vasta vähän puolenyön jälkeen! Paikalla on paitamyyjä eli nyt ostamaan oma paita tai vaikka Fearless pipo, tuotteet näet täältä. Pois Nosturista pääsee bussilla 20N (menee keskustaan ja aina Kannelmäkeen saakka) aikataulu.

Hanna Lappeenranta festivalseille
Hanna ja Dingo esiintyvät samana iltana Lappeenranta festivaaleilla. Hotellimajoitusta tarvitsevat suosittelen olemaan nopeita, ainakin Lappeessa oli enää huoneita tupakoiville (mulla on vielä 4 huonetta sinne varauksessa, joita en tarvitse!) ja muistakaa Scandicin kesätarjous, jolla saa 17.4. saakka 50 euroa / 2 hh, mutta niitä huoneita on rajoitetusti.

Hanna Bonusmessuille Kirkkonummelle
Muutama uusi keikka varmistunut. Toukokuun alussa 7.5. Hanna esiintyy Bonusmessuilla Kirkkonumme Varuboden Areenalla. Minkä pituisesta esiintymisestä on kysymys, on vielä arvoitus. Tapahtumasta lisää myöhemmin, mutta kyseessä ikärajaton päivätapahtuma. Lisäksi keikka 15.7. Naantalin Kaivohuoneelle on varmistunut.

Uusia avatareja
Sata uutta avataria lisätty sivuille.

Jerkstars Nosturissa lämmittelijänä
Järvenpääläinen Jerkstars -bändi lämmitelee Hannaa Nosturissa. Bändin biisejä voi käydä kuuntelemassa täältä. Vaikuttaa erinomaiselta hyvältä valinnalta lämppäriksi. Hyvä.

Riku suosituin
Riku voitti selvästi edellisen gallupin, jossa fanit saivat äänestää bändin suosituinta jäsentä. Ymmärrettävää tuo Rikun voitto, onhan hän ollut alusta saakka Hannan mukana ja vielä mies upean Here I Am Alone kappaleen takana. Onnittelut Rikulle! Muista osallistua uuteen galluppiin.

Uusi kilpailu
"Kaksi marjaa".. Kilpailun tarkoitus on ottaa itsestä (tai vaikka kaverista) kuva, jossa ilme on mahdollisimman samanlainen kuin Hannalla tässä kuvassa. HUOM! kuvattavilta pitää olla lupa siihen, että kuvat tulevat Hannamusic -sivuille! Palkintona voittajalle Hannan Heaven -single ja nimikirjoituskortti ja toiselle Hannan nimmikirjoituskortti. Kilpailu päättyy 1.5. Kilpailuvastaukset osoitteella santavirta@welho.com, laita mukaan myös koko nimesi ja osoitteesi!!

Hanna studiossa
Hanna on jo käynyt ja pääsiäisen jälkeen jälleen palaa studioon työstämään toista levyään. Levyn tuottaa Asko Kallonen ja levyllä soittavat Hannan bändin jäsenet. Huhti-toukokuussa Hannalta tämän hetkisten lehtitietojen mukaan julkaistaan jo ensimmäinen single, mistä biisistä niin se on vielä arvoitus. Uutta musiikkia Hannalta voi kuulla keikoilla, tähän mennessä livenä on kuultu kappaleet Here I Am Alone ja Kiss Of Life, jotka toivottavasti molemmat päätyvät syksyllä (luultavasti elokuussa) julkaistavalle levylle.

Hanna Rock to the River -festivaaleille
Hannan lisäksi festareilla esiintyvät mm. Kwan, Bomfunk MC´s, Indica, Jani Wickholm ym. Lisää infoa keikat osiossa.

Uusia keikkoja ja valokuvia
09.04.05 Helsinki, Nosturi, 07.07.05 Tornio, Länsi-Lapin Ammatti-instituutti, 08.07.05 Mikkeli, Mikkelin Tori ja 29.07.05 Kemi, Hullun Mylly. Lisäksi Tuusniemen keikka on siirtynyt kesäkuun 17. päivään.

Kuvia lisätty sivuille seuraavilta keikoilta; Gran Canaria, Köyliö, Joensuu, Tahko ja Levi.

Uusia keikkoja
12.06.2005 varattu (villi arvaus, että kyseessä voisi olla Kaivarin keikka, kun on Helsinki-päivä tuolloin, mutta tämä on vain arvausta), 08.07.2005 Mikkeli, Mikkelin Tori ja 20.07.2005 varattu. Myöhemmin kevään aikana varmistuvat sitten myös keikkakaupungit ja paikat näiden varattujen tilalle.

Hannamusicissä päivitystauko tuonne maaliskuun noin 20. päivän tienoille. Hannamusic "edustaa" Lapin kiertueella =)

Emma gaala kuvia
Ei tullut ensimmäisenä vuotena Hannalle Emma pystiä, mutta ei huolta ja kuten Hannakin välittömästi gaalan loputtua sanoi "ompahan tavoitetta tulevaisuudelle". Näin on ja ensi vuonna uusi koitos. Sitä ennen muutama kuva Emma gaalan lehdistötilaisuudesta ennen itse gaalaa. Osassa kuvia Hanna antoi haastattelun The Voice digikanavan Vapulle, joten digikanavaa katselemaan ;) Kuviin.

Uusia kuvia
Joitakin kuvia lisätty sivuille: Tampere Night Life, Hyllykallion Prisma, Helsinki NRJ Live, Helsinki Matkailumessut, Kankaanpää Kultainen Kukko, Harjavalta Factory ja Evijärven NS. Lisäksi Hanizin kuvia eiliseltä Ellivuoren keikalta täällä.

Uusi gallup
Ken on lempijäsenesi Hannan bändissä, mukana listassa myös tuurari-Juho, joka on ollut monesti soittamassa keikoilla. Muut tuurarit on jätetty pois kisasta, sorry.

Hanna tänään On the Rocksissa
Hanna on yhtenä tuomarina tänään Helsingin On the Rocks -ravintolassa järjestettävässä Wanna be a rock-star? Grande finaalissa! Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy ja tapahtuma alkaa n. 22. Ikäraja 23-vuotta. Muut tuomarit ovat Ellen Jokikunnas, Jone Nikula, Jupe Tuomola, ja Hybrid Childrenin Jasse.

Emma gaala 26.2. Helsinki
Ensi viikon lauantaina jaetaan jälleen Emma gaalassa palkinnot menneen vuoden parhaille artisteille, kappaleille, levyille jne. Hanna on ehdolla kahdessa kategoriassa: Vuoden debyytti-albumi (vastaehdokkaina Antti Tuisku, Irina ja Uniklubi) ja vuoden Pop-tulokas (vastaehdokkaina Antti Tuisku, Irina, Indica) lisäksi Hannaa pääsee tavallinen kansa äänestämään vuoden kovinta artistia/bändiä. Hannaa voit äänestää lähettämällä tekstiviestin:

EMMAKOTI 4 ja lähetä tuo viesti numeroon 17224. (hinta 0,80 € / viesti). Vielä ehtii äänestämään!

Fanikauppaan uusi tuote
Hannan kauppaan on nyt tullut uusi hittituote: Fearless-pipo. Käy tilaamassa omasi hintaan 15 euroa + postikulut ja ole IN ;)

HUOM! Tulevalla Lapin kiertueella Tahko x2, Kuhmo, Pudasjärvi ja Levi x2 keikoilla on mukana paitamyyjä. Joten rahaa mukaan niin saat fanituotteet ostettua ilman postikuluja!

Uusia keikkoja:
20.4. Lahti, Night Life (K-18), 22.4. Lempäälä, Hotelli Kanava (K-18), 22.7. Tuusniemi, Viihdekeskus Hojojo (K-18), 16.9. Oulu, Foxia (K-18).

Lido Salosen kuvia Tuhma -lehden sessiosta

HUOM! Kuviin kaikki oikeudet omistaa Lido Salonen www.valovoima.net ja kuvia ei saa käyttää MISSÄÄN ilman kuvaajaan lupaa, kuvat on annettu Hannamusiciin fanien iloksi, kunnioittakaa sitä älkääkä levittäkö kuvia netissä! Suuri kiitos Lidolle kuvista.

Uusi keikka:
28.05. Hanko, Ravintola Jonathan (31.1.05)

Artistit Auttavat Aasiaa 2005: Maksamme velkaa -single
Tänään on julkaistu Maksamme velkaa -hyväntekeväisyyssingle. Singlen löytä kaikista levykaupoista. Tavoitteena on ainakin 50.000 euron tuotto, joka luovutetaan lyhentämättömänä Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastolle Aasian tsunamin uhrien auttamiseksi. Kuva kannesta (klikkaa kuvaa niin saat isomman kannen):

Harjavalta & Matkailumessut kuvia
Kuvia lisätty molemmilta keikoilta fotot osioon. (26.1.05)

Uusia keikkoja:
23.09 Kotka (K-18) ja 18.11. Haapajärvi (S) lisäksi 12.10. varattu. (25.1.05)

Uusia keikkoja:
05.03. Pudasjärvi (K-18), 16.03. Imatra (K-18) ja 06.07. Konnevesi (voisi olla sallittu). (18.1.05)

Hanna Matkailumessuilla sunnuntaina 23.1. klo 15.30
Hannan löytää Finnmatkojen pisteellä ensi sunnuntaina Helsingin Messukeskuksessa kello 15.30 lähtien. Kaikki paikalle fiilistelemään. Liput 12 e (aikuiset) ja 8 e (lapset alle 16 v.).

Hannalle Emma ehdokkuuksia
Hannalla ehdolla seuraavissa kategorioissa: Vuoden pop-tulokas, vuoden debyytti-albumi ja lisäksi yleisöäänestyksessä mukana. Emma gaala lauantaina 26. helmikuuta, vielä on avoinna esiintyykö Hanna.. toiveita vielä on :D

Uusia keikkoja:
22.01. Harjavalta, 25.02 Heinola ja 26.02. varattu (Emma gaala olisi tänä iltana, peukut pystyyn että se olisi kyseessä =) Lisäksi keikkalistalta poistettu Kannuksen ja Salon keikat.
(17.01.05)

JaMaNun keikkaraportti Tapiola Gardenin keikasta.

Hanna mukana hyväntekeväisyyssinglellä Maksamme velkaa. Kappale äänitetään tällä viikolla ja se julkaistaneen jo tammikuun aikana. Juice Leskisen säveltämän kappale julkaistiin jo 80-luvulla silloin kohteena oli Afrikka. Hannan lisäksi laulamassa ovat ainakin Martti Syrjä, Anssi Kela, Ismo Alanko ja Pauli Hanhiniemi.

Uusia keikkoja: 18.6. Jyväskylä ja 5.8. Lapua.

Hanna esitty Apua Aasiaan -konsertissa Love Is Like A Song -kappaleen. Olihan Idols -voitosta kulunut lähes tunnilleen tasan vuosi ja kappale muutenkin sopi illan tunnelmaan. Muutama kuva konsertista yllä, klikkaamalla saat isomman version näkyviin. (11.1.05)

Hanna esiintyy ensi sunnuntaina hyväntekeväisyyskonsertissa Espoon Länsiauto Areenalla. Mukana konsertissa on myös muita Idols -artisteja ja mm. Sakari Kuosmanen, Paula Koivuniemi jne. Lisää keikasta ja lipuista pian. Konsertti tulee suorana MTV3:lta kello 20-22.

HUOM! Jyväskylän perjantain keikalle ikäraja on 19-vuotta! (04.01.05)

Hyvää Uutta Vuotta kaikille Hannamusic.netin kävijöille!